Share |


 

7. Aaltoenergian ilmenemät (U-Kirja s.474) ja valon aaltoluonne

"On olemassa (Linnunrata-galaksissa) sata aaltoenergian oktaavia, joista (maapallolla) tunnetaan
kokonaan tai osittain 64 (v.1935)." Kirja luokittelee ne seuraavasti (sen aikaisen tieteellisen
valistuneisuuden näkökulmasta) kymmeneen ryhmään.

1. Infraultimatoniset säteet. Tämä on emergentin (ilmaantuvan) energian ensimmäinen vaihe.

2. Ultimatoniset säteet. Energian kerääntyminen pienen pieniksi ultimatoneista koostuviksi sfääreiksi
aiheuttaen värähtelyjä avaruuden sisällössä. "Jo kauan ennen kuin fyysikot löytävät
ultimatonin, he epäilemättä havaitsevat näiden säteiden aiheuttamat ilmiöt niiden osuessa kuuroina
maapallolle." "Ultimatonien kerääntyessä elektroneiksi (elektroni koostuu sadasta ultimatonista)
tapahtuu tiivistymistä, jonka seurauksena on energian varastoituminen. Nämä tavattoman lyhyet
ja suuritehoiset säteet edustavat näin ollen siirtymistä elektronisen järjestymisen suuntaan."

Nämä kaksi sähkömagneettisen säteilyn energiatyyppiä (1. ja 2.) ovat tieteelle tuntemattomia.

3. Lyhyet avaruussäteet. Kirjan mukaan nämä ovat "kaikista puhtaista elektronisista värähtelyistä
lyhyimmät edustaen esiatomista vaihetta. Näiden säteiden tuottamiseen vaaditaan tavattoman
korkeita tai matalia lämpötiloja, ja niitä on kahta lajia: toinen liittyy atomien syntyyn, toinen
hajoamiseen." Niiden ilmoitetaan säteilevän Linnunradan tiheimmiltä tasoilta, ilmeisesti keskustan
mustan aukon vaikutuksesta.

Nämä ovat (ainakin osittain) tieteen tuntemia ns. "short cosmic rays", joiden otaksutaan tulevan
Linnunradan keskustasta tai joistakin supernovista. Niitä ei pidä sekoittaa ainehiukkassäteilyyn
(suurin osa protoneita) kuten kosmiseen säteilyyn ja aurinkotuuleen. Nämä lyhyet avaruussäteet
ovat siis aallonpituudeltaan lyhyempiä kuin gammasäteet sähkömagneettisen säteilyn spektrissä,
joka on yhdestä hertsistä (1 Hz) kymmenen potenssiin kaksikymmentä hertsiä (1020 Hz).

Seuraavat säteilyn energiatyypit olivat tieteen tuntemia jo v.1935:

4. Elektroninen taso. "Kun elektroneja siirtyy kiertoradan korkeammilta energian tasoilta alemmille,
vapautuu aina kvantteja... yksittäinen elektroni yhteentörmäykseen joutuessaan luovuttaa aina
valoenergiahiukkasen (fotonin)." Absorption ja emission kvanttiperiaate esitettiin 1900-luvun alussa.

5. Gammasäteet. Atomien radioaktiivinen hajoaminen. Esimerkki radiumin hajaantuminen.

Tiede tuntee myös kaukaa avaruudesta saapuvan gammasäteilyn. Nämä rajut gammapurkaukset
havaittiin satelliittien avulla 1960-luvun lopulla. Vasta 1990-luvulla alkoi selvitä, että ne tulevat
useimmiten hyvin kaukaisista galakseista. Purkauksen alkuperä on oletetusti mustan aukon synty
kaksoisneutronitähtien yhtymisessä tai jättiläistähden energiatuotannon (vetyvarastojen) ehtyessä
ja sitä seuraavassa romahtamisessa. Purkautuvaa energiaa ja sen lämmittämää kaasua säteilee
avaruuteen kahtena keilamaisena suihkuna. Tämä raju energiapulssi, kaksoisgammasuihkun toinen
keila saapuu aina silloin tällöin maapallolle, mutta se ei (onneksi) pääse ilmakehän läpi. U-kirjassa
(s.653) on maininta tällaisesta kahtena jättiläiskokoisena ja erillisenä haarakkeena purkautuvasta
energia-ainesäteilystä tähtisumun kaasusisällön gravitaation ja toisaalta lämmön ja pyörimisliikkeen
välisen tasapainon muuttuessa valo- ja kaasupaineen ja keskipakoisvoiman suuntaan.

Energia-ainevirran keilamainen ja kaksoissuihkumainen purkautuminen on siis tieteen todentama
vasta U-kirjan "papereiden" (1935 tai 1955) jälkeen. Tosin englantilainen astronomi Sir Arthur
Eddington oli jo aikaisemmin esittänyt hypoteesin tähden säteilypaineen ja kaasunpaineen
suhteista tähtimassan eri pisteissä. Nykyisin tunnemme ns. Eddingtonin rajan, joka kuvaa hyvin
tiiviin kappaleen (valkoinen ja ruskea kääpiötähti ja neutronitähti) massan ja säteilyn välistä
suhdetta kun kaasuvirta purkautuu säteilypaineen vaikutuksesta. Koska gamma-astronomia
kehittyi vasta 1980- ja 90-luvuilla, Eddingtonin, astrofysiikan uranuurtajan, olettamukset eivät
voineet olla U-kirjan ihmisperäisenä lähteenä. Satelliitin ja gammadetektorin avulla otettu
Linnunradan gammasäteilykartta osoittaa voimakkaimman säteilyn tulevan galaksin keskustasta,
mutta rajuimmat purkaukset tulevat, kuten on jo todettu, kauempana olevista galakseista.

6. Röntgensäderyhmä. "Elektronivaraus luo sähkökentän, liike aiheuttaa sähkövirran, virta tuottaa
magneettikentän. Kun elektroni yht`äkkiä pysäytetään, sähkömagneettinen tärähdys
saa aikaan röntgensäteen, röntgensäde on tämä häiriö." Auringon röntgensäteiden sanotaan
olevan aallonpituudeltaan aavistuksen verran pitempiä kuin keinotekoisesti tuotetut.

 

7. Ultravioletit eli kemialliset auringonvalon säteet. UVA (320-400 nm) ja osa UVB:stä (290-320 nm)
läpäisevät (osittain) otsonikerroksen (joka on noin 16 km korkeudessa alkujaan saman paksuisena).
Korkeampienerginen UV-säteily ei (onneksi) läpäise maapallon suojakerrosta.
Keinotekoista UV-säteilyä käytetään tekniikan monilla alueilla. Pientä annosta (mieluummin
luonnollista) UV:tä tarvitaan D-vitamiinin muodostukseen (jota pitäisi Suomessa saada huomattavasti
suosituksia enemmän, 10- 15 mikrogrammaa vuorokaudessa ja lisäksi
"kiviatomi kalkkia" eli kalsiumia n.1 000 mg). Tunnetusti suuret UV-annokset ovat vaarallisia
(voivat edistää ihosyövän syntymistä). URANTIA-kirja kertoo näistä seuraavasti (s.665):
"Tämä otsonikerros suojelee maapallon asukkaita vaarallisten ultraviolettisäteilyjen liikamäärältä.
Jos taas otsonikerros olisi paksumpi, jäisitte vaille terveellisiä ultraviolettisäteitä, jotka ovat
erään välttämättömimmän vitamiininne esivaihe." Tiedämme, että Suomessa vain kesäaikana
D-vitamiinin muodostus auringon valon avulla on riittävää (vaikka D rasvaliukoisena varastoituu,
vitamiinilisä muina aikoina on välttämätöntä). U-kirjan "välttämättömin vitamiini" tarkoittaa sitä,
että D itse asiassa ei ole (pelkkä) vitamiini vaan hormoni (kuten viime aikaiset kliiniset tutkimukset
- mm. Suomessa- ovat osoittaneet). D3-vitamiinin hormoni vaikutuksia tutkitaan edelleen; sillä on
mm. hormoniperäisiä syöpiä estävä (ja jopa parantava) vaikutus. Vielä ei vain tiedetä mitkä ovat
sopivia tai riittäviä annoksia. Turvallinen vuorokausisaanti on 50 mikrogrammaa (eräiden
asiantuntijoiden mukaan jopa 100 mikrogrammaa vuorokaudessa, perustuen siihen, että toksisia
vaikutuksia on havaittu vasta lähes kahden kertaluokan annoksissa). Kuitenkin, jatkuvan saannin
kannalta 50 mikrogrammaa on turvallinen (vaikka myrkyllisyys havaitaan vain tyyliin 250-300
mikrogramman annoksissa arvioituna vanhasta suosituksesta 5 mikrogrammaa vuorokaudessa).

8. Valkoinen valo eli ihmissilmälle näkyvä VIS-säteily (noin 400-800 nm). Oktaavi no 46.

9. Infrapunasäteet, "elektronisen toiminnan hidastuminen yhä lähemmäksi tunnettavissa olevan
lämmön tasoa." IR-säteily eli lämpösäteily todellakin tunnetaan (ainakin uimarannalla).

10. Hertsiaallot, maapallolla radiotoimintaan käytetyt energiat. Tähän ryhmään kuuluu mikroaallot
(esim. mikroaaltouuni) , mikroaaltotekniikka ja avaruuden taustasäteily (2.7 K säteily, jota
käytetään aihetodisteena big bang teoriassa punasiirtymän ja vety/helium-suhteen ohella).
Näemme tätä avaruuden mikroaaltosäteilyä myös televisiossa "lumisateen" aikana.

Ryhmät 5-10 (64 oktaavia?) ovat olleet oppikirjoissa jo vuosikymmeniä sähkömagneettisen spektrin
yhteydessä, ryhmä 3 (nimellä "cosmic rays" jossain englanninkielisessä teoksessa) ja ryhmä 4, kuten
mainittu, kuuluu 1900-luvun alussa kehitettyyn kvanttiteoriaan.

Valon aaltoluonne (U-Kirja s.461 ja 475-476)

Kirjan mukaan valo (ja sähkömagneettinen yleensäkin) ei etene aaltoina, vaan suoraviivaisesti.
Se näyttää etenevän aaltoina, koska (s.461) "siihen vaikuttavat rinnan esiintyvät ja monenlaiset
influenssit." "Vahvuus-energian läsnäolo saattaa aiheuttaa, että se näyttää kulkevan
aaltomuodostelmana, aivan kuten vesi joskus sokaisevassa kaatosateessa ja voimakkaassa tuulessa
näyttää satavan mattoina tai laskeutuvina aaltoina. Sadepisarat putoavat kuitenkin suoraviivaisesti,
katkeamattomana jonona." Kirjan mukaan säteilyt näyttävät noudattavan aaltoliikkeitä eräiden
"paljastumattomien energioiden vaikutuksesta, avaruusvahvuuksien ja aurinkoenergioiden
vaikutuksista toisiinsa." Näitä käsitellään kohdassa "Avaruuden energiat."

Valo ja energia yleensäkin liikkuu siis avaruuden halki suoraviivaisesti, hiukkaset matkaavat
"jatkuvan kivääritulen tavoin", paitsi, "milloin korkeammat voimat vaikuttavat niihin" ja paitsi,
"että ne aina noudattavat aineelliseen massaan luonnostaan kuuluvan lineaarisen (paikallisen)
gravitaation vetoa ja mukautuvat "kosmoksen keskuksen" kehämäisen gravitaation läsnäoloon.

Tiede ja erityisesti 1900-luvun alussa kehitetty kvanttiteoria tietää, että säteilyllä on sekä hiukkas-
että aaltoluonne, mutta ilmiön syvin olemus on tuntematon (joskin fotonien aikaansaannos).
U-Kirjan mukaan (s.475) säteily koostuu hiukkasista: "Ultimatonit, elektronit ja muut energian
massakertymät ovat yhdenmukaisia ainehiukkasia, jotka etenevät avaruuden halki suorina jonoina,
paitsi kun gravitaatio ja muut väliin tulevat vahvuudet sitä muuntelevat." Se, että energiahiukkasten
jonot näyttäytyvät aaltoilmiöinä niitä tietyllä tavalla tutkittaessa, johtuu U-Kirjan mukaan "koko
avaruuden erilaistumattoman vahvuuspeitteen, hypoteettisen eetterin (olemassa olemattoman)
antamasta vastuksesta, sekä toisiinsa liittyneiden ainekasaumien vetovoimien välisestä jännitteestä.
Partikkelien väliin jäävä avaruus yhdessä energiasäteiden alkuvauhdin kanssa on sen perustana, että
monet energia-aineen muodot näyttävät aaltomaisilta, aivan kuten laivan kulku veden läpi saa aikaan
erikorkuisia ja eripituisia aaltoja." Niinpä, ellemme näkisi laivaa (kuten emme näe hiukkasia), näemme
vain aallot (edellä "tietyllä tavalla tutkittaessa").

"Paljastumattomalle energialle" eli maapallolla tuntemattomille energiamuodoille kirja antaa monia
nimityksiä: vahvuus, avaruusvahvuus, avaruuden vahvuuspeite, vahvuusenergian valtameri ym.
"Avaruuden sisällön virittyneisyys, alkuvahvuus ja kaikkialle leviävä vahvuusenergia" ovat tieteelle
tuntemattomia, kuten myös Einsteinin kosmologisen vakion "uudelleenherätys" eli ns. pimeän
energian antigravitatorinen vaikutus. Näistä tuntemattomista (ja myös tieteen tuntemista) energia-
muodoista on U-Kirjassa kaksi lukua: Paikallisuniversumin Fyysiset Aspektit (ss. 455-466) ja
Energia- Mieli ja Aine (ss.467-484).

 

Aineiden ominaisuuksien yhteydessä käsiteltiin fyysikkojen ehdottamaa Lorentzin-symmetrian
rikkoutumista ja aika-avaruuden vektorikentän ilmaantumisen mahdollisuutta valon nopeudessa
ja sen aikaan saamaa aaltomaista käyttäytymistä (kuin viljan lainehtiminen tuulessa).