Share |


 

8. Atomin koossapysyvyys (U-kirja s.478-479)

Kirjan mukaan gravitaatio ja "eräs voimakas (maapallolla) tuntematon energia, vahvuus, leviää
kaikkialle atomin pikkuruisen energiaorganisaation sisällä olevaan avaruuteen ollen eräs niistä
monista tekijöistä, jotka pitävät tätä pientä energiajärjestelmää koossa." Edelleen "elektronien
välistä avaruutta aktivoivat aaltomaiset ilmiöt, jotka synkronisoituvat täydellisesti elektronien
nopeuden ja ultimatonien kiertoliikkeiden kanssa. Tätä vahvuutta eivät täysin hallitse tuntemanne
lait positiivisesta ja negatiivisesta vetovoimasta; siksi sen käyttäytyminen on toisinaan arvaamatonta."
Se, että luonnon neljästä perusvoimasta painovoima ja sähkövoima eivät kykene
selittämään atomin ja sen ytimen koossapysymistä oli tieteen tiedossa jo 1900-luvun alussa.

Tieteen ensimmäinen ongelma atomin rakenteen ja koossapysymisen välisissä suhteissa oli
ristiriita Maxwellin sähkömagnetismin teorian (vuodelta 1864) ja Rutherfordin kokeiden (1911)
välillä. Viimeksi mainittu oli osoittanut, että atomi koostuu positiivisesta ytimestä (protoneista,
neutroni oli vielä tuntematon) ja sitä kiertävistä elektroneista. Maxwellin teoriassa elektronien pitäisi
energiaa säteillen syöksyä kohti atomin ydintä. Kvanttiteorian ja kvanttimekaniikan
avulla pystyttiin kuitenkin osoittamaan, että elektronit voivat kiertää ydintä vain tietyillä alueilla
fotonien pitäessä ne näillä radoilla tai energia-alueilla. U-kirjan "aaltomaiset ilmiöt" ja kvantti
(s.474) esitettiin siis samana ajankohtana kuin kvanttifysiikan kehittäminen.

Toinen ongelma on atomiytimen koossapysyvyys, jonka (osittaiseen) ratkaisuun U-kirja tarjoaa
mesotronin (näiden hiukkasten yleisnimi on nykyisin mesoni). "Mesotroni (s.479) on hiukkanen,
180 kertaa elektronin painoinen, ja se kulkee edestakaisin protonin ja neutronin välillä pitäen nämä
yhdessä." Mainittakoon tässä yhteydessä, että U-kirjan ilmoitusten ajankohta (1925-1935) sattuu
yhteen japanilaisen fyysikon Hideki Yukawan v.1935 esittelemän "Yukawan hiukkasen" (jota
nykyisin kutsutaan piimesoniksi eli pioniksi) kanssa. Hän esitti, että nämä hiukkaset osallistuvat
ydinsidokseen siten, että protonit ja neutronit vaihtavat niitä nopeasti. Pioni löydettiin vasta v.1947,
ja tämä pionivaihto on edelleen hyväksytty, vaikka ytimen koossapysyvyydestä vastaakin vahva
vuorovaikutus (värivoima) kvarkkiteorian (vuodelta 1964) mukaisesti. Kvarkeista tai vahvasta ja
heikosta vuorovaikutuksesta (heikkovoimasta) tai niiden välittäjähiukkasista (bosoneista ja gluoneista)
U-kirjassa ei puhuta.

Palataan kirjan esittämään viestihiukkaseen: "Mesotroni kykenee pitämään varautuneita ja
varautumattomia hiukkasia koossa, koska se saa aikaan sähkövarauksen jatkuvan edestakaisen
heittelehtimisen protonien ja neutronien välillä. Nämä vaihtelut ovat niin uskomattoman nopeita,
ettei sähkövarauksella ole mahdollisuutta toimia hajottavana tekijänä. Näin mesotroni toimii
energiankantaja-hiukkasena, joka myötävaikuttaa siihen, että atomin ydin on vakaa." Kvarkkiteorian
mukaan tämä on ymmärrettävissä siten, että mesonit (jotka koostuvat kahdesta
kvarkista tai kvarkista ja antikvarkista) u-d-kvarkkivaihdolla saavat aikaan tavattoman nopeita
ydinhiukkasten varaus-varaukseton energia-aine muutoksia (jotka eivät siis ole heikkovoiman
aiheuttamia pysyviä neutronin muuttumisia protoniksi kuten radioaktiivisessa beeta-hajoamisessa).

 

Mesotronin toiminta selittää myös atomien radioaktiivisessa hajoamisessa tapahtuvan odottamattoman
suuren energian säteilyn. Tämä ylimääräinen säteily johtuu mesotronin,
"energiankantajan", hajoamisesta, kun siitä tulee pelkkä elektroni. Mesotronin hajoamisen
yhteydessä esiintyy myös tiettyjen pienten varautumattomien hiukkasten säteilyä. Tiede tietää
nykyisin, että nämä viimeksi mainitut hiukkaset ovat neutriinoja. Jo 1930-luvulla havaittiin, että
vapaa neutroni (atomin ulkopuolella oleva) hajoaa nopeasti protoniksi ja elektroniksi. Oletettiin
(teoreettisilla perusteilla), että hajoamisessa syntyy myös massaton ja sähköisesti neutraali hiukkanen,
jolle annettiin nimi neutriino. Tämä noin 70 vuotta sitten U-kirjan kertoma ja tieteen
ennustama hiukkanen havaittiin ensimmäisen kerran vasta v.1956; tällöin neutriinoja tuotettiin
riittävä määrä ydinreaktiossa.

Nykyisen käsityksen mukaan maapallolla esiintyvän aineen rakenteen selittämiseen tarvitaan
vain kaksi kvarkkia (u, ylöskvarkki, +2/3 ja d, alaskvarkki, -1/3), joista rakentuvat protoni (uud) ja
neutroni (udd) sekä kaksi leptonia, elektroni ja elektronin neutriino. Näistä ensimmäisen perheen
eli matalan energiatason hiukkasista U-kirja esittää siis leptonit ja baryonit (protoni ja neutroni).

Edelleen (s.479): "Mesotroni selittää atomiytimen tietyt koossapysymisominaisuudet, mutta se ei
ole vastuussa protonin kiinnevoimasta protonia kohtaan eikä neutronin kiinnittymisestä neutroniin.
Atomin kiinnevoimaisen eheyden takana oleva paradoksaalinen ja voimakas vahvuus on sellainen
energian muoto, jota Urantialla (maapallolla) ei vielä tunneta." Tämä herättää kysymyksiä.

Kvarkkiteorian mukaan syynä ytimen vakauteen on kvarkkien välillä vaikuttava värivoima (vahva
vuorovaikutus), joka myös vaikuttaa ydinhiukkasen ulkopuolella toisen nukleonin kvarkkeihin,
kuitenkin vuorovaikutus hiukkasen sisällä on suurempi värivoiman lyhyen ulottuman takia.
Onko siis kirjan "vahvuus" värivoiman ennustus vai jokin tuntematon energian muoto? Vahvan
vuorovaikutuksen tutkimus alkoi 1930-luvulla, mutta vasta 1950-luvulla alkoi varsinainen
hiukkastutkimus kvarkkien tullessa mukaan 1960-luvulla. Kvarkkien rooli protonin, neutronin ja
erilaisten mesonien muodostajina on siis kirjan "ennustuksissa" unohdettu. Toisaalta heikkovoiman
aikaan saannokset, jotka Henri Becquerel havaitsi jo runsas sata vuotta sitten uraanipitoisen aineen
radioaktiivisessa säteilyssä, on mainittu neutriinon muodostuksineen. URANTIA-kirjan monet
kosmiset energiat ja avaruusenergiat sekä vahvuudet kaipaavat lisää selvittämistä, kuten jo
aaltoenergian eri muotojen ja valon aaltoluonteen yhteydessä tuli esille.

Mesoneita löytyy myös kosmisesta säteilystä: "Näitä mesotroneja esiintyy runsaasti avaruussäteissä,
joita lakkaamatta törmää planeettaanne." Näin on myös tieteellisesti vahvistettu. Kosminen
primäärisäteily, joka koostuu sekä hiukkasista (enimmäkseen protoneista) ja sähkömagneettisesta
säteilystä ("short cosmic rays"), on peräisin auringosta, Linnunradan muista tähdistä ja etäisistä
galakseista. Tämä säteily törmää maapallon ilmakehän yläosissa atomiytimiin ja saa aikaan
hiukkaskuuroja maanpinnalle. Tästä sekundäärisäteilystä löydettiin v.1947 ensimmäinen todiste
pionin (eräs mesoni) olemassaolosta. Myöhemmin fyysikot ovat ydinreaktioiden innostamina
löytäneet hiukkaskiihdyttimillä useita erilaisia mesoneja, esim. v.1974 kolmen protonin massan
suuruisen ja 1977 peräti viiden protonin massaisen pitkäikäisen mesonin. Samalla pääteltiin kahden
uuden kvarkin (c ja b) olemassaolo, sillä mesonit koostuvat kvarkeista ja antikvarkeista.
Tämä U-kirjan ilmoitus (ennustus) on siis selkeästi annettu ennen sen tieteellistä todentamista.

Aivan äskettäin on Fermilaboratoriossa Yhdysvalloissa mitattu atomin osien "tanssia"tai "ailahtelua" eli
taajuutta, jolla ne vaihtavat tilaansa (oskilloivat). Hiukkaset olivat ns B-mesoneja
ja anti-B-mesoneja, jotka koostuvat kvarkkipareista. Mittaukset osoittivat, että hiukkaset vaihtoivat
tilaansa kolme biljoonaa kertaa sekunnissa. Tässä hiukan kokeellista evidenssiä U-kirjan esittämälle
tavattoman nopealle mesotronivaihdon taajuudelle.

Astrofysiikka