Share |

Ihmisen alkuperän arvoitus

____________________________________________________________

BLONDIT ja Euroopan ihmisrodut (juttu vuodelta 2013)

--------------------------------------------------------------------

TÄMÄ (alla oleva) TUTKIELMA ON VUODELTA 2006.

-------------------------------------------------------------------

Maapallon kanta-asukkaat

Urantia-kirjan mukaan (s.719) alkukantainen ihminen ilmestyi evoluution kautta n. miljoona vuotta sitten Intian luoteisylängöillä, sitä ennen ihmisen esi-isät olivat vaeltaneet Afrikasta Aasiaan 2-1 mvs. Kirja kutsuu näitä maapallon kanta-asukkaita andoniiteiksi. Kolmannen jääkauden aikana (joka 1900-luvun alun geologien laskelmissa olisi ollut ensimmäinen) oli olemassa katkeamaton maayhteys, joka alkoi Englannista ja jatkui Euroopan ja Aasian kautta Jaavalle (Australia oli eristyksissä). Näin andoniitit pystyivät leviämään laajalle alueelle, 950 000 vuotta sitten heitä oli Englannista Jaavalle asti ja 900 000 vs yli koko Euroopan. Tiede tuntee nämä kansat Heidelbergin rotuna, Englannissa heitä kutsutaan Foxhall-kansoiksi, jotka ovat säilyneet (tietysti muihin sekoittuneina) eskimojen hahmossa aina nykyaikaan asti (s.720).

Neanderthal-rotu eli neandertaalit ja rodun tuhoutuminen

Neanderthal-rotu ilmestyi näyttämölle, näennäisesti uutena rotuna (s.720), 850 000 vuotta sitten, levittäytyen Ranskasta Kiinaan ja aina Pohjois-Afrikkaan asti. Neandertaalit olivat mainioita metsästäjiä, mutta kulttuuria heillä ei sanottavasta ollut. Jääkausien aikana (s.721) he joutuivat vuoroin vetäytymään etelään, vuoroin palaamaan jääkenttien vetäytyessä. Lähes 250 000 vs nämä alkukantaiset kansat ajelehtivat sinne tänne, metsästivät ja tappelivat, mutta kulttuurin edistymistä ei tapahtunut. Ennen viimeisen jääkauden alkua (s.727) taantuneet neandertaalit kohtasivat Eurooppaan tunkeutuneet nykyihmisten edeltäjät (jotka olivat erkaantuneet yhteisestä kantamuodosta 500 000 vs), ja rodun kohentumisen johdosta (silloin tapahtui risteytymistä, myöhemmin ei, kun ns. nykyihminen oli ilmaantunut) kirja puhuu uudesta neanderthal-rodusta, joka levisi Englannin ja Intian väliselle alueelle. Kun varhaiset mesopotamialaiset muuttajat  25 000 vuotta sitten saapuivat Eurooppaan, neandertaalien jäljellä olevia kantoja hävitettiin säälimättömästi (s.890) ja rotu pyyhkäistiin pois tulevan historian lehdiltä.

Neandertaalit ja tiede

Saksan Neanderthalissa tehdyissä kaivauksissa v. 1856 löytynyt kallo aloitti yhä jatkuvan tutkimustyön. Keitä olivat neandertaalit, joiden maailma ulottui Englannista Intiaan ja miksi he katosivat n. 30 000 vuotta sitten? Uusimmat tutkimukset tosin antavat ymmärtää, että heitä oli elossa vielä 28 000 vs (tai peräti 24 000 vs, kuten Gibraltarin museon professori, Clive Finlayson arvelee) Iberian niemimaalla ja Gibraltarin luolissa. Tähän on päädytty nuotioista tehtyjen hiilijäännösten ajoitusmäärityksillä. Miksi  rotu kuoli sukupuuttoon ja oliko heillä kontakteja Eurooppaan tunkeutuneiden uusien kansojen kanssa ja jos oli, niin minkälaisia, askarruttaa tutkijoita, jotka selvittelevät neandertaalien perimää luulöytöjen ja niistä eristetyn dna-analyysien avulla.

Homo neanderthalensis kehittyi (tieteen mukaan) toisesta lajista, Homo heidelbergensiksestä, joka oli asettunut Eurooppaan hiukan alle miljoona vuotta sitten (U-kirjan mukaan 900 000 vs).Tieteen käsityksen mukaan neandertaalit hallitsivat maailmaa Euroopasta läntiseen Aasiaan 250 000-28 000 välisenä aikana (U-kirja 850 000-25 000). Antropologit kiistelevät siitä, mitkä ihmisfossiilit kuuluvat millekin lajille, joten eri ryhmien päätelmät ovat hyvinkin erilaisia. Kaksi tutkijaryhmää on selvitellyt v. 2006 neanderthalin ihmisen, nykyisen Kroatian alueelta löytyneen luolaihmisen luuaineksesta, perimää onnistuen lukemaan yli miljoona emäsparia (saataneen valmiiksi parin vuoden sisällä). Tiimejä johtivat Edward Rubin (US Joint Genome Institute) ja Svante Pääbo (Max Planck instituutti Saksassa). Neandertaalin ja nykyihmisen perimä osoittautui 99.5-prosenttisesti samanlaiseksi. Rubinin ryhmä arvioi, että erkaantuminen yhteisestä kantamuodosta tapahtui 700 000 vuotta sitten, mutta Pääbon mukaan kehityslinjat olisivat erottuneet toisistaan 600 000-450 000 vs (joissakin lähteissä mainitaan ylimalkaisesti n. 500 0000 vs). Vuoden 2007 Tieteen päivillä Helsingissä evoluution arveltiin haarautuneen 500 000-370 000 vuotta sitten; tämä täsmentynee perimän tutkimusten edetessä. Pääbon tiimi esittää, että Homo sapiens ja neanderthalensis olisivat voineet risteytyä, Rubinin mukaan eivät, geenivaihto olisi voinut tapahtua korkeintaan nykyihmisestä neandertaaliin päin, koska nykynaisen lantio on liian kapea vantteran neandertaalibeibin synnyttämisen. Miksi neandertaalit kuolivat sukupuuttoon (tai suoranaisesti tuhottiin), on arvailujen varassa, se tiedetään, että se tapahtui melko pian nykyihmisen edeltäjän cromagnonin ilmaantumisen jälkeen. Ekologien mukaan kaksi eri lajia ei voi jakaa samaa ekologista lokeroa, toisen on väistyttävä tai tuhouduttava voimakkaamman tai elinkelpoisemman tieltä.

Out-of- Africa-teoria (200 000 vuotta sitten) vastatuulessa

Suurimman osan 1900-lukua useimmat tutkijat uskoivat, että ainoa (merkittävä) ihmisten esi-isien Afrikasta hajaantuminen olisi tapahtunut vajaa 2 miljoonaa vuotta sitten. Ajateltiin, että Afrikan ulkopuolella pystyihmisistä (Homo erectus) ja heidelberginihmisistä haarautui mutaatiolinja, josta nykyihminen oli kehittynyt. 1900-luvun loppupuoliskolla valtavirran antropologit, arkeologit ja geneetikot päättelivät, Itä-Afrikasta löydettyjen ihmisfossiilien perusteella, että nykyihminen kehittyi Afrikassa 130 000 vuotta sitten ja levisi sieltä 100 000-60 000 vs Euraasiaan. Ei kai tullut mieleen, että muuttoliike on voinut tapahtua toisinkin päin (jos esim. Pariisista löydetään Porin linjojen bussilippu, se ei tarkoita, että se olisi valmistettu Ranskassa!). Kun Etiopiasta v.1967 löydetyt ihmisfossiilit oli uusin ajoitusmenetelmin havaittu olevan 195 000 vuotta vanhoja (aiempi arvio 65 000 vuotta), pääteltiin yksioikoisesti, että nykyihminen on peräisin Afrikasta 200 000 vuoden takaa (mikä nykyisin lienee valtavirran tutkijoiden päätös eli uskomus). Olen uusimmista kirjoituksista havainnut, että ulos-Afrikasta olisi ajoitettu (tai arveltu) noin miljoonan vuoden päähän (keskiarvo yllä olevista näkemyksistä!), mutta aikaisempaa hajaantumista on myös tieteellisesti perusteltu.

Out-of-Africa (2 miljoonaa vuotta sitten) myötätuulessa

Kiinasta ja Georgiasta löytyneet kivityökalut, joiden ikäarvio on tyyliin 1.7 miljoonaa vuotta, ovat hämmentäneet (valtavirran) tutkijoita. Myös geneettiset tutkimukset antavat viitteitä siitä, että nykyihmiseen johtanut kehityslinja olisi irtaantunut Afrikasta jo 1.9 miljoonaa vuotta sitten. Ihmisen esihistorian tutkija Robin Dennell on muotoillut ns. savannistan-teorian, jonka mukaan varhaiset esi-isämme vaelsivat n. 2 miljoonaa vuotta sitten pitkin suurta afro-aasialaista savannia Aasiaan, jonne asettuivat asumaan ilmaston muututtua lauhkeaksi. Tätä tukee sekin, että Keski-Aasian ruohikko oli muodostunut jo yli 2 mvs tarjoten muuttajille elinkelpoiset olot. Esi-ihmisen alkukotina pidetään Itä-Afrikan hautavajoamaa (Kenian ja Tansanian alueilla) tehtyjen paleoantropologisten löytöjen perusteella. Dennellin teorian mukaan hajaantuminen täältä olisi tapahtunut 2 mvs ja Aasiassa evoluution kautta kehittyneistä nykyihmisten edeltäjistä jotkin ryhmät olisivat palanneet takaisin Afrikkaan (josta siis em. 195 000 vuotta vanha ihmisfossiili on löydetty).

Värillisten rotujen synty

Urantia-kirjan mukaan (s.722) 500 000 vuotta sitten Intian luoteisylängöllä sattui uusi ja outo tapahtuma: eräs mies ja nainen alkoivat yht`äkkiä tuottaa perhettä, jonka lapset olivat epätavallisen älykkäitä. Näitä nk.sangik-lapsia syntyi yhteensä 19 ja heidän ihossaan ilmeni ainutlaatuinen taipumus: auringonvalolle altistuessaan iho muuttui eriväriseksi. Perheessä oli 5 punaista, 2 oranssinväristä, 4 keltaista, 2 vihreää, 4 sinistä ja 2 indigonväristä lasta. Kun lapset varttuivat,värit korostuivat ja kun nämä nuoret saivat omia lapsia, näillä oli taipumus  saada vanhempiensa ihonväri. Näistä roduista ovat parhaiten säilyneet, tietysti enemmän tai vähemmän muihin rotuihin sekoittuneena, keltainen (kiinalaiset) ja indigonmusta (esim. Afrikan sarvessa) ja jossain määrin punainen (intiaanit). Sininen ihminen on, sekoittumisen ja geenimuunnosten kautta, muuntunut nykyiseksi valkoiseksi roduksi, oranssinvärinen ja vihertäväihoinen rotu on sammunut ja sekoittunut muihin (erityisesti Etelä-Intiassa). Värillisten rotujen levittäytyminen, sekoittuminenja kohtalo on esitetty U-kirjan sivuilla 722-729.  Sininen ihminen on nykyisten eurooppalaisten biologinen perusta (U-kirja s.889), ja rotu kohentui mesopotamialaisten ja Turkestanin andiittien invaasion vaikutuksesta, tiede tuntee tämän nykyihmisen edeltäjän cromagnon-ihmisenä.

Melaniini ja värien synty

Nykyisin tiedetään, että ihmisen ihon, hiuksien ja silmien värin määrä melaniini, proteiini, jonka elimistössä muodostuva tyyppi ja määrä on koodattu geeneihin. Melaniini muodostuu aminohappo tyrosiinista kuparipitoisen tyrosinaasi-entsyymin vaikutuksesta muuttuen joko eumelaniiniksi tai
feomelaniiniksi, joiden erilaiset pitoisuudet näkyvät lukuisina eri väreinä. Kudosten suuret määrät eumelaniinia antavat ruskean tai mustan värin, alhaiset pitoisuudet taas saavat aikaan Rayleigh-sironnasta johtuvan sinisen värin. Tämä myös Tyndall-efektiksi nimetty sironta tapahtuu kun partikkelit ovat pienempiä kuin puoli mikrometriä. Ilmiötä voi verrata taivaan siniseltä näyttävään väriin.   Tätä on myös nimitetty eumelaniinisiniseksi (eumelanin blue), joka nykyisin näkyy (ihmisellä) selvimmin silmien sinisenä värinä. Feomelaniini puolestaan saa aikaan määrästä riippuen väripigmentin keltaisesta punaiseen, aminohappo kysteiinin vuorovaikuttaessa valkuaisainesynteesissä, myös oranssinvärin ja tietty tyyppi-määrä-yhdistelmä vihreän värin. Niinpä kaikki sangik-rotujen ihonvärit aiheuttavat melaniinit on löydetty kemiallisen analytiikan keinoin. Pääasiassa on käytetty spektrofotometriaa (UV-VIS spektroskopiaa) nestekromatografisesti(HPLC) eristettyjen ja pitoisuusmääritettyjen melaniinien (ja niiden värin) karakterisointiin sekä elektonispinresonanssin spektroskopiaa (ESR) melaniinin tyyppianalyysiin.

On mielenkiintoista, että sinisilmäisten ihmisten (joita on noin 10 prosenttia maapallon väestöstä) levinneisyys noudattaa melko tarkoin muinaisen sinisen rodun ja siitä kehittyneen valkoisen rodun asuinsijoja: Eurooppa, Yhdysvallat, Kanada ja Australia. Vuosituhansien aikana tapahtuneet geenimuunnokset ovat johtaneet valkoisen ihonvärin ilmaantumiseen (mutta silmien sinisen värin säilymiseen!), mutta myös äärimmäiset mutaatiot, albiinot, joilla on vähän tai ei lainkaan melaniinia, ovat tunnettuja (esim. Zimbabwessa) valtaväestön keskuudessa. Reliktoitumisestakin on raportoitu (mm. tiedelehti Nature) yhdysvalloissa: erääseen sukuun (jonka juuret on Euroopassa) on syntynyt sini-ihoisia ihmisiä. On selvää, että mustan väestön keskuudessa elävien albiinojen elämä ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, mutta siniset ovat selviytyneet meikkaamalla!

Sininen ihminen (U-kirja) ja Cro-Magnon (tiede)

Euroopassa, jonka sininen rotu (s.725) oli ottanut haltuunsa, suoritetut vanhan kivikauden tutkimukset ovat kohdistuneet näiden muinaisaikojen sinisten ihmisten (Cro-Magnonin) työkalujen, luiden ja taiteellisten aikaansaannosten esille kaivamiseen, sillä Euroopassa heidän olemassaolonsa on jatkunut lähes viime aikoihin saakka (tieteen mukaan n. 10 000 vs saakka). Eurooppaan levitessään (s.727) siniset ihmiset kohtasivat yhteisen esi-isänsä neandertaalijälkeläiset ja sulautumisen johdosta kehittyi uusi ja kohentunut neanderthal-rotu.Tutkijoiden mukaan neanderthalin ihminen eli Euroopassa (vaihtelevia arvioita) ehkäpä 300 000-24 000 vs välisenä aikana. Kuitenkin, U-kirjan mukaan (s.890) Euroopan herruutta tuona aikana pitivät siniset ihmiset, ilmeisesti ne, jotka eivät olleet taantuneet sulautuessaan neandertaaleihin. Muinaiselle Persian niemimaalle jäänyt sinisen rodun sirpale sekoittui muihin rotuihin, erityisesti keltaiseen, jolloin syntynyt rotumuoto on säilynyt nykyisten arabien tummaihoisena nomadiheimona. Sinisen rodun perintöaines selittää Pohjois-Afrikassa nykyisinkin tavattavat sinisilmäiset ihmiset. Sinisestä rodusta, cromagnonista, Mesopotamian ja Turkestanin korkeammantasoisista maahanmuuttajista lopulta kehittyneitä eurooppalaisia valkoisia rotuja ja Pohjois-Afrikan arabeja yhdistää ns. kaukasidinen piirre.

Cro-Magnonin sininen ihminen (U-kirja s.889-892)

Euroopan sininen ihminen tarjosi sen biologisen perustan, josta nykyiset valkoiset kansat geenimutaatioiden kautta ilmaantuivat. Samalla kun mesopotamialaiset yhdistyivät sinisen ihmisen korkeampiin tyyppeihin (cromagnonin synty), he säälimättömästi hävittivät neandertalilaisen rodun jäljellä olevia kantoja (s.890). Tämä rotujen sekoittamismenetelmä kelvottomien kantojen hävittämisen siihen liittyessä sai aikaan tusinan verran oivallisten sinisteni ihmisten elinkelpoisempia ja edistyvämpiä ryhmiä. Yhdelle ryhmälle tiede on antanut nimityksen Cro-Magnonin ihminen. Mesopotamian kulttuurin varhaiset aallot päätyivät miltei yksinomaan Eurooppaan noin 25 000 vuotta sitten. Ja juuri näistä seikoista määräytyvät nykyajan eurooppalaisen sivilisaation aiemmat vaiheet. Tämä varhaiskauden (25 000-15 000 vs) eurooppalainen sivilisaatio (s.891) oli sinisen ihmisen elinvoiman ja mesopotamialaisten luovan mielikuvituksen ainutlaatuinen sekoittuma.

Cro-Magnon ja paleoliittinen luolataide

Tiede tuntee nuoremman paleoliittisen kauden (40 000-10 000 vuotta sitten) aikaiset luolataiteen maalaukset ja piirrokset. Ranskan Ardechesta v.1994 löytynyt (Jean-Marie Chauvet) aineisto on ajoitettu noin 33 000 vuoden päähän, aikaan, jolloin nykyihmisen esi-isät ilmaantuivat näyttämölle primitiivisempien neandertaalien joukkoon. Tieteellä on ratkaistavanaan (toistaiseksi vastaamaton) kysymys: putkahtiko taide esiin täysin valmiina ja kehittyneenä, ilman pitkää kehityskautta? U-kirjan mukaan (s.892) sinisen ihmisen taiteen huippukausi saavutettiin noin 15 000 vuotta sitten, ennen aikoja, jolloin tummempi-ihoiset saharalaiset saapuivat Espanjan kautta Eurooppaan Pohjois-Afrikan muinaisen sivilisaation tuhoutuessa kuivuuden johdosta (kun geologiset ja ilmastolliset muutokset olivat saaneet sadetuulet kääntymään pohjoiseen). Mainittu taiteen huippukausi sopii hyvin yhteen tieteen käsityksiin cromagnonin jääkauden aikaisista kulttuurikausista 38 000-10 000 vuotta sitten.

Cro-Magnonista valkoisten rotujen ilmaantumiseen

Wikipediasta: Euroopan rotevat, litteä- ja leveänaamaiset Cro-Magnon ihmiset hävisivät myöhemmin. Jäätiköitymisvaiheen päättyessä Eurooppaan vaelsi monia ryhmiä eri kansoja ja ne sekoittuivat keskenään. Lopputuloksena oli nykyisen kaltainen Eurooppa, jossa elää useita kansoja eri kielineen. Urantia-kirjasta (s.892, vapaasti lyhennettynä): Sadetuulten kääntyminen pohjoiseen ja alppimetsien leviäminen sai cromagnonin vähitellen muuttumaan metsästäjästä paimentolaiseksi, jossain määrin myös peltoviljelijäksi ja kalastajaksi. Kulttuurin kehittymisen ohella tapahtui kuitenkin biologisia taantumia, erityisesti, kun sodissa saadut vangit säästettiin orjiksi ja kun näiden orjien jälkeläiset rappeuttivat cromagnon-tyyppiä. Mesopotamialaisten ja andiittien viimeisten aaltojen pyyhkäistessä yli Euroopan tapahtui kuitenkin huomattavaa rodullista kohentumista ja cromagnonin sulautuessa (ja osittain tuhoutuessa) pantiin alulle valkoisten rotujen sivilisaatio. Sanalla sanoen, vuosituhansien kuluessa tapahtuneet geenimuunnokset saivat aikaan valkoihoisten rotujen ilmaantumisen, nykyeurooppalaisten esi-isät olivat saaneet alkunsa noin 6 000-5 000 vuotta sitten, kolmena erillisenä valkoisena rotuna. Myöhemmästä sekoittumisesta huolimatta tänäkin päivänä heidän jälkeläisiään on tunnistettavissa Euroopan eri alueilla (esim. vaaleat pohjoistyyppiset tai tummemmat Välimeren europidit, suppeasti tarkastellen kaikki kuuluvat ns. kaukasidiseen tyyppiin).Toisaalta, europidisia tyyppejä löytyy Pohjois-Amerikasta, Australiasta ja läntisestä Aasiasta sekä Pohjois-Intiasta (Bollywoodista!).

Hiuksien ja silmien väri pohjoismaissa ja muualla (uskomattoman pitkä juttu, lue kokonaan!)

Ihmisen evoluution uusia tutkimuksia.

Kartta-analyysi: Andiitit ja melaniini  (kartat löytyy Hiuksien ja silmien väri-linkistä)

Edellä olevan linkin Hiuksien ja silmien väri (The evolution of blond hair and eyes among Nordics) karttojen avulla voidaan arvioida valkoisten rotujen kehittymistä ja U-kirjan tietoja andiittien levittäytymisestä. Kirjan mukaan andiitit valloittivat ensin Pohjois-Euroopan, josta käsin valloittivat Ranskan ja vasta 2 500 eKr Välimeren maat. Kehittyvät valkoiset rodut olivat vuoteen 5 000 eKr jo saavuttaneet valta-aseman Pohjois-Euroopassa, Pohjois-Saksa ja –Ranska sekä Brittein saaret mukaan luettuina (s.894). Kartta (light eyes) kuvaa andiittista verenperintöä ja sen ajallista antia noina varhaisina aikoina. Vaaleita (sinisiä) silmiä on eniten (80% tai yli sen) suurimmassa osassa Suomea, keskisessä Ruotsissa, Pohjois-Saksassa ja –Puolassa, Baltian maissa sekä Luoteis-Venäjällä (Kuolan niemimaa pois lukien). Seuraavaksi eniten (79-50%) on Norjassa, eteläisessä ja pohjoisessa Ruotsissa, Tanskassa, keskisessä ja pohjoisessa Englannissa, Irlannissa, Islannissa, läntisessä Keski-Euroopassa sekä kiilamaisesti koilliseen siirryttäessä. Lapissa vaaleiden silmien osuus on pieni, vaihdellen välillä 1-49% (sekoittuminen andiitteihin oli vähäistä tai olematonta, kuten U-kirjakin kertoo, s.893). Välimeren ympärysmaiden pieniosuus (1-19, paikoin 20-49%) kertoo etnisestä kirjosta (vain Etelä-Intiassa on yhtä suuri tai jopa suurempi rotujen sulatusuuni) ja andiittisen geeniannin myöhäisestä ajankohdasta (verrattuna pohjoiseen Eurooppaan). Iranissa ja osassa Turkestania nähdään (20-49%) andiittisen aineksen vaikutusta, arabimaat ja itäisempi Venäjä kuuluvat vähäisempään (1-19%) sinisilmäisyyteen.

Vuoden 5 000 eKr tienoilla andiittien puhdasrotuisimmat kannat olivat Pohjois-Euroopassa, Kreikassa ja Sumeriassa (s.896). Ennen kuin  muinaiset kreikkalaiset sortuivat siihen ala-arvoisten rotuainesten tulvaan, joka lopulta hukutti alleen heidän kulttuurinsa, he kuitenkin onnistuivat pystyttämään länteen niin monta sivistyksen etuvartiota, josta nykyeurooppalainen sivilisaatio, yhdessä roomalaisen hallinto- ja oikeusjärjestelmän sekä kristinuskon ohella, sai peruspilarinsa. Kreikan vaaleasilmäisyys on tänä päivänä tyyliin 20-49%. Muinaisessa Sumerissa sitä ei ole nähtävissä arojen ja kukkuloiden barbaarien sekä arabien valloitettua alueet, alkuperäiset mesopotamialaiset olivat poistuneet viimeisten andiittien tuhoutuessa tai muuttaessa pois kaksoisvirtain maasta.

Kartta (light hair) kertoo, että vaaleita hiuksia on eniten (80% tai enemmän) Länsi-Suomessa ja keskisessä Ruotsissa ja Norjassa, seuraavaksi eniten (79-50%) Suomen, Ruotsin ja Norjan eteläisen Lapin alueella, Etelä-Ruotsissa ja –Norjassa, Tanskassa, keskisessä Englannissa, Islannissa, Saksan ja Puolan pohjoisosissa, Baltian maissa sekä Luoteis-Venäjällä (Kuolan niemimaa pois lukien). Pohjoisen Lapin (20-49%) ja Kuolan (1-19%) vähäinen osuus korreloi silmäkartan kanssa. Vaaleiden (sinisten) silmien levinneisyys (eumelaniinia vain pieniä määriä tuottavien geenien dominoivuuden stabiilius) on selvästi suurempi kuin vaaleiden hiuksien, geenimuunnokset ihossa (kartta skin color) tapahtuvat nopeammin (ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta). Vaaleaihoisimmat ovat Pohjois-Euroopassa (paitsi kiilamaisesti Lapissa), Brittein saarilla, Keski-Euroopassa ja Länsi-Venäjällä (kukapa ei olisi huomannut naistennistähtiä kuten Maria Sharapova, Maria Kirilenko tai Elena Dementieva). Välimeren rotu (Espanja, Etelä-Italia), Balkan, Pohjois-Afrikka, Turkki ja siitä itäänpäin olevat alueet edustavat seuraavaksi tummempaa ihonväriä ja keskitummuutta  Luoteis-Afrikka, Egypti,  Saudi-Arabia, Irak, Iran ja Pohjois-Intia muiden muassa.Tummaihoisinta on mm. Senegalissa, Kongossa, Zairessa, Namibiassa, Zimbabwessa ja Ugandassa, indigonmustaa Somaliassa. Andoniittisen (maapallon kanta-asukkaat) aineksen invaasiot ovat nähtävissä taantumina Kreikassa ja Tonavanlaaksossa (U-kirja s.896 ja 898), nämä tapahtuivat suurten nomadihyökkäysten aikoihin 2 500 eKr. Analysoidut kolme karttaa antavat hyvän yhtäpitävyyden U-kirjan andiittivaellusten kanssa, erityisesti kun muistamme (aikaisemmin esitetyn) melaniinia koskevan biokemian ja kemiallisen analytiikan avulla selvitetyt laatu- ja määrävaikutukset värien havaitsemiseen ihmisen eri kudoksissa sekä geenimuunnosten ja uv-säteilyn muokkaavan vaikutuksen. Ihonvärin määrää melaniinin ruskean muodon määrä. Ihmisen ihon, hiuksien ja silmien värin määräävät melaniinin kaksi muotoa, eumelaniini ja feomelaniini, joiden muodostusta säätelee kuusi geeniä, yhden tai kahden ollessa dominoiva. Esimerkiksi silmien värin määrää kaksi geeniä, joista toinen saa aikaan sinisiä ja ruskeita, toinen vihreitä ja pähkinän värisiä sävyjä. Sininen väri aiheutuu eumelaniinin alhaisesta määrästä ja valon sironnasta (Rayleigh scattering). Myös muut kuin dominoivat geenit muokkaavat värisävyjä. Sinisilmäiset vanhemmat saavat toisinaan vihreäsilmäisen jälkeläisen ja joskus harvoin myös ruskeasilmäisen tästä geenien leikistä. 

Valkoisten rotujen ilmaantuminen

Urantia-kirjan mukaan (s.897-899) andiittivaellusten loppupuolella (n. 6 000 eKr) Euroopan rotusekoittumat kehkeytyivät kolmeksi valkoiseksi roduksi: pohjoinen valkoinen rotu (niin kutsuttu pohjoismainen rotu), keskialueiden valkoinen rotu (nk. alpiininen rotu) ja eteläinen valkoinen rotu (nk. Välimeren rotu). Kirjan mukaan (s.893) vauhdikkaasti etenevät andiittiratsastajat ottivat omiin joukkoihinsa sinisistä ihmisistä parhaat ja hävittivät kelvottomat, niin he sekoittuivat yhdeksi kansaksi. Kysymyksessä olivat niin kutsuttujen pohjoismaisten rotujen esivanhemmat: skandinaavisten, germaanisten ja anglosaksisten kansojen esi-isät. Andiitit sulauttivat itseensä kaikki korkeammantasoiset siniset (cromagnon) rotukannat, vain Lapissa rodullisesti vanhemmat andoniitit (maapallon kanta-asukkaat) säilyttivät vielä  jonkinasteisen tunnistettavuuden. Etelässä bretagnelaiset eivät koskaan sekoittuneet täysin andiitteihin eikä myöhempiin Skandinavian pohjoismaalaisiin (s.899). Baskit (kuten kielitieteilijät ovat osoittaneet) ja berberit edustavat sinisten rotujen jossain määrin säilynyttä haaraa (s.898). Sininen ihmissuku tuli nopeasti tiensä päähän (s.893) ja Cro-Magnonin sininen ihminen on säilynyt vain siinä muodossa, jossa sulautui kotiseutujensa valloittajiin (ollen siis nykyisten eurooppalaisten biologinen perusta). Kehittyvät valkoiset rodut olivat vuoteen 5 000 eKr saavuttaneet valta-aseman Skandinaviassa, Tanskassa (josta käsin Etelä-Ranskan viimeiset siniset ihmiset kukistettiin), Pohjois-Saksassa, Pohjois-Ranskassa ja Brittein saarilla.

Tieteen puutteelliset tiedot

Tieteen mukaan cromagnon oli hävinnyt näyttämöltä ehkä jo 8 000 eKr ja nykyeurooppalaiset olivat alkutaipaleellaan eri kansojen ja kieliryhmien muodostuessa. Tieteellä on varsin vähän arkeologisia tai antropologisia todisteita valkoisen ihmisen varhaiskulttuurista (kuten U-kirjakin sivulla 897 toteaa). Näyttää siltä kuin yht`äkkiä olisi ilmestynyt ylivertainen valkoisen ihmisen kulttuuri, kuin tyhjästä, ilman kehityksestä kertovaa aineistoa tai esihistoriaa. Cro-Magnonin kulttuurityypit sen sijaan ovat melko hyvin tunnettuja luolalöytöjen perusteella. Skandinavian varhaiskulttuurin aikana polttohautaus oli yleistä, mikä selittää sen, ettei varhaisempien valkoisten rotujen jäännöksiä ole löydettävissä (kuten on luolissa eläneiden ja siellä taiteita harrastaneiden cromagnonien tapauksessa). Kun vielä valkoiset ihmiset rakensivat itse asumuksensa, ei ole juurikaan jäänyt aineistoa heidän varhaisesta elämästään ja kulttuuristaan. Ruotsin varhaisimmat arkeologiset löydöt ajoittuvat 10 000-5 000 eKr väliin, mutta vasta muinaisten skandinaavien jälkeläiset, viikingit, ovat jättäneet pysyvän jäljen historiaan valloitusretkineen ja kulttuuriperintöineen. He löysivät Amerikan mantereen jo noin 500 vuotta ennen Kolumbusta (U-kirja s.729) ja asuttivat Islannin ja Grönlannin. Skandinaavisesta mytologiasta ja viikinkien sankariteoista kertovat Edda-runous (mm. Aale Tynnin suomentama Eddan Sankarirunot) ja saagat. Viikingit tunnetaan myös Aasa-jumalistaan; andiittisotapäällikkö Thoria, joka valloitti Ranskan, palvottiin myöhemmin ukkosenjumalana (U-kirja s.893).

Kolme valkoista rotua

Pohjoismainen valkoinen rotu (s.897) koostuu pääosin sinisestä (cromagnon) ihmisestä ja andiiteista, joiden verenperintöä on Pohjolassa enemmän kuin missään muualla. Tyypillinen muinaispohjoismaalainen oli pitkäkalloinen, kookas ja vaalea. Nykyisin pohjoismainen rotu on tietysti enemmän tai vähemmän sekoittunut muiden valkoisten kansojen kanssa, mutta tänäkin päivänä tyypillisiä edustajia on helposti löydettävissä (usein käytettävä kaukasidinen tai europidinen piirre on turhan suppea määritelmä; pitää katsella kalloja tai luustoa pitemmälle, kuten mm. ihon, silmien ja hiuksien väriä. Skandinavian ja läntisen Suomen lisäksi rotu kehittyi Keski-Euroopan pohjoisilla alueilla sekä Brittein saarilla ja läntisellä Venäjällä.
Alpiininen rotu on pääosin andoniittista, keltaista ja sinistä alkuperää, jota andiittinen geeniperintö on kohentanut. Kyseiset ihmiset ovat (pohjoismaiseen rotuun verrattuna) leveäkalloisia, tanakoita ja tummempi-ihoisia. He muodostavat ikään kuin pohjoismaisten ja Välimeren kansojen väliin lyödyn kiilan, jonka kanta on Aasiassa ja jonka kärki tunkeutuu Itä-Ranskaan (s.897). Andoniittisen (maapallon kanta-asukkaiden eli ei-värillisten rotujen jälkeläiset) aineksen tunkeutuminen Tonavan laaksoon 2 500 eKr suurten nomadihyökkäysten aikana muutti näiden alueiden asukkaat tyypillisesti ja pysyvästi alpiinisiksi (s.898).
Välimeren rotu koostuu pääosin sinisen ja saharalaisen sekoittumasta, johon myöhäinen andiiittinen rotuperimä on tuonut kohennusta. Andiitit levittäytyivät vasta noin 2 500 eKr Välimeren rannikkomaihin (Espanjaan ja Italiaan); rodulla on tummempi iho sekä tummat silmät ja hiukset. Etelä-Intian ohella eteläisin valkoinen rotu on kaikkein sekoittunein.Tämä eurooppalainen kulttuuri jatkoi kasvuaan ja tietynmääräistä sekoittumistaan (s.899) 5 000 vuoden ajan; vielä vuonna 3 000 eKr muinaiset yhteisöryhmät eivät olleet sen enempää yhtä rotua kuin ovat Pohjois-Amerikan nykyiset asukkaatkaan. Viimeisen parinsadan vuoden aikana parhaat sekoittumismahdollisuudet ovat olleet Amerikan mantereen kosmopoliittisen väestön keskuudessa. Tulevaisuuden määräävät väestöaineksen sekaan päästettävien rotutekijöiden laatu ja sosiaalisen kulttuurin taso.

Euroopan ihmisrodut (VIDEO).

Tieteen ihmisrodut

Rotu, populaatio, kansa, väestö, ihmistyyppi, kieliryhmä, kulttuurityyppi, kansan alkukoti, kansojen vaellukset ja kielien leviäminen ym. vilahtelevat tieteilijöiden kirjoituksissa kun esimerkiksi tutkitaan eurooppalaisten tai suomalaisten juuria, kieltä tai rotutyyppejä. Asialla olivat ensin kielitieteilijät (kielen alkuperä ja leviäminen), arkeologit (kulttuurit), fyysiset antropologit (paleoantropologia eli ihmisfossiilit), biologit ja biokemistit (veren ym.tutkimukset) ja lopulta geneetikot (DNA-analyysit). Myös geologeilla (asuinkelpoisuus) ja varhaishistorian tutkijoilla on ollut sanansa sanottavana muinaisten ihmisten tutkimuksissa. Ihmisten rotujaottelussa olivat käytössä (ja käytetään edelleen) mm. seuraavat menetelmät:  ulkoiset (rakenne)ominaisuudet, veren koostumus, kallon mittasuhteet, luuston piirteet ja nykyisin myös DNA-analyysit. Rotuja (nykyisin tosin enemmän tai vähemmän sekoittuneita) ovat ihmisryhmät, joilla on yhteiset, muista ihmisryhmistä eroavat perinnölliset tuntomerkit, periytyvät ominaisuudet. Jo varhain ymmärrettiin, että rodut eivät missään maapallolla esiinny täysin puhtaina, kuten Urantia-kirjan Sekoittumarodut (s.904-905) maapallon tutkijoiden käsityksiin yhtyen toteaa. Kirjan tekstien laatimisen aikoihin (1925-1935) ja aina ensimmäisen painoksen ilmestymiseen saakka (1955) tutkijoilla oli useita rotuluokitteluja alkaen kolmesta päärodusta aina kolmeenkymmeneen alarotuun. Kolme (sekoittunutta) päärotua olivat europidit (kaukasidit), mongolidit ja negridit. Eurooppalaiset jaettiin viiteen rotutyyppiin:pohjoinen (arjalainen), läntinen (välimerellinen), itäinen (alpiininen), itäbalttilainen ja dinaarinen rotu. Tämä eurooppalaisten (ei siis europidien, joita esiintyy myös Etu-Intiassa, Iranissa ym. läntisessä Aasiassa sekä Pohjois-Afrikassa) jaottelu on ollut voimassa aina 1980-luvulle saakka (Facta-tietosanakirja, 6, 1983, s.377). Valokuvia rotutyypeistä on esim. Otavan Isossa Tietosanakirjassa 3 (1966) s.1091; suomalaiset on jaettu pohjoiseen ja itäiseen (balttilaiseen) rotuun ja U-kirjan kertomista (eri rotuisista) saamelaisista ja eskimoista on karakteristisia kuvia. Ihmisryhmien jaottelu europideihin, mongolideihin ja negrideihin oli yleistä 1930-luvulla, mm. Journal of Physical Anthropology-lehdessä n.80% artikkeleista käytti näitä termejä. Tätä samaa luokittelua käyttää U-kirjakin (s.905) sekoittumarotuja käsitellessään. Mainitussa Otavan tietosanakirjassa on esitetty (valokuvineen) ruotsalaisen Gaston Backmanin ja saksalaisen E.v.Eickstedtin muotoilema rotujako, jossa on viiden päärodun (lisänä australidit ja intiaanit) lisäksi noin 30 alarotua (kuvien perusteella jako on onnistunut ainakin ulkoisten ominaisuuksien mukaan tarkasteltuna). Urantia-kirjan mukaan alkuperäiset ihmisrodut vähitellen sekoittuivat toisiinsa muodostaen nykyiset sekoittumarodut

Arjalaiset

Viime vuosisadan alun (1925) rotujaottelussa Euroopan pohjoista rotua kutsuttiin myös arjalaiseksi roduksi. Kielitieteessä nimitys merkitsi indoeurooppalaisia kansoja  (U-kirjan andiitteja) ja kieliä. U-kirja käyttää andiiteista nimityksiä esiarjalaiset ja arjalaiset. Tieteen mukaan esim. iranilaiset kuuluvat arjalaisiin kansoihin; muinaispersialainen sana Airyanam (monikon genetiivi sanasta Airya) on suomennettuna arjalaisten (maa), josta Eran (Iran) on johdettu. Historiasta tuttu nimi Persia on kreikankielen kautta johdettu Farsin maakunnan nimestä. Europideihin luettavat ns. varsinaiset intialaiset Luoteis-Intiassa ovat tieteen mukaan n. 2 000 eKr Intiaan vaeltaneita arjalaisia. U-kirjan mukaan (s.882) arjalaisten invaasio tapahtui n. 2 500 eKr jatkuen 500 vuoden ajan: niin kutsutun arjalaisen verenperinnön säilyminen Pohjois-Intiassa vahvistui myöhempien valloittajien, kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien myötä. Kirjan mukaan (s.872) arjalainen kantakieli kehittyi ennen andiittien vaellusten alkamista Turkestanissa ja levisi täältä länteen ja itäänpäinkin (kuten aiemmin on esitetty). Tätä kieltä lienevät puhuneet mm. amatsonit, skyytit (vanh. nimitys skyyttalaiset) ja sarmaatit, andiittien jälkeläiset (historian mukaan skyytit olivat niin kutsuttu indoiranilainen kansa, joka solmi aviosuhteita amatsonien kanssa, myöhempi historia tuntee heidän jälkeläisensä sarmaatteina). Lähi-idän ja Etu-Intian korkeakulttuurit olivat eittämättä arjalaisten (indoeurooppalaisten)  eli andiittien (U-kirja) luomuksia.

Pohjoismaisen ihmistyypin levinneisyys ja ihmisrotujen sekoittuminen

Viime vuosisadan alussa (1926) tehty tutkimus ruotsalaisista antaa ymmärtää, että noin 60% ihmistyypeistä kuuluu pohjoismaiseen rotuun ja loput itäbalttilaiseen ja sekoittuneisiin tummempiin tyyppeihin. Racial Composition in European Countries-tutkimus jakaa
ruotsalaiset seuraavasti: 70% nordic (pohjoismainen) ja 30% nordic-mix (sekoittunut). Vertailun vuoksi eräiden muiden maiden pohjoisen rodun prosenttiosuudet: Norja 30, Tanska 20, Suomi 15 (swedish-settled areas), Alankomaat 10, Englanti ja Venäjä 8, Puola ja Kreikka 5, Belgia 0%. Suomessa (erityisesti Keski- ja Itä-Suomessa) on 50% balttilaista ja 35% puoli-itämaista rotutyyppiä. Mielestäni tämä sopii hyvin useimpiin rotujaotteluihin ja edellä käsiteltyihin kartta-analyyseihin ja näin ollen myös U-kirjassa esitettyihin andiittien Euroopan ja Pohjois-Euroopan valloituksiin (kun vielä huomioidaan lappalaisten rodullinen poikkeama). Mainittakoon erikseen, että Saksassa on yo. lähteen mukaan vain noin 4% pohjoismaista rotua! Ruotsalaisten suurta osuutta (70%) selitetään siten, että alue olisi esihistoriallisena aikana ollut ns. refugi (pakopaikka) pohjoismaiselle rodulle esimerkiksi maahantunkeutujia (Lapista, Kuolasta, Laatokalta, Siperiasta tai peräti Tanskasta?) vastaan. Urantia-kirjassa (rodullisesti) ei-toivottujen andoniittisten ainesten invaasioita on dokumentoitu (s.892, 894, 895, 898). Tonavanlaakson andoniittien (s.894-5) pohjoisin asuma-alue oli Belgiassa (jossa ei ole lainkaan pohjoismaista rotua yo. tutkimuksen mukaan, eroten esim. Alankomaista). Lapissa andoniitit säilyttivät tunnistettavuuden (s.893), koska eivät (sanottavasta) sekoittuneet andiitteihin tai myöhempiin skandinaaveihin.

Saamelaiset

Saamelaiset lienevät tulleet Siperiasta, jos kohta muitakin reittejä, kuten jääkauden aikaisesta refugista, Iberiasta, on esitetty geenitutkimusten perusteella , osa toki on voinut sieltä tullakin jääkauden väistyessä olihan siellä andoniittista ja jopa neandertaalista ainesta vielä 24 000 vuotta sitten (sekä U-kirjan että tieteen mukaan). Lappalaiset ja eskimot ovat U-kirjan mukaan (s.905) andoniittien ja sinisten (cromagnon) ihmisten sekoittumia; geenitutkimusten (ja anatomisten päättelyiden) mukaan risteytymistä neandertaalien kanssa ei liene tapahtunut mainittavasti. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa suomalaisia pidettiin muualla Euroopassa lähinnä mongolidiseen rotuun kuuluvina. Suomalaiset halusivat kuitenkin todistaa, että mongolideja olivat lappalaiset, eivät he itse; tutkimuksissa käytettiin kallojen mittauksia ja tulokset poistivatkin näitä väärinkäsityksiä (tosin hyvin hitaasti). Klassisen genetiikan (solun tuman eli molemmilta vanhemmilta perityn DNA:n tutkimus) analyysien perusteella saamelaisissa on mongolidisia geenejä, geneettinen puu erottaa heidät muista eurooppalaisista. Myös mitokondriaalisen DNA:n (mtDNA periytyy vain äidiltä tyttärelle) tutkimusten mukaan eräät geeniryhmät (sekä ns. eurooppalaiset että aasialaiset) ovat saamelaisilla selvästi yleisempiä kuin millään muulla väestöllä. Saameilla on myös eräs geeniryhmä, joka esiintyy vain norjalaisilla (sopii hyvin aiemmin esitettyihin kartta-analyyseihin, joissa rotu työntyy kiilamaisesti Norjan alueelle). Se, että saameilla esiintyvä eräs geeniryhmä on yleinen pohjoisvenäläisillä ja siperialaisilla (puuttuu muilta), sopii myös U-kirjan kuvaukseen lappalaisten andoniittisesta alkuperästä. Kalevi Wiikin mukaan saamelaisten esiäidit (mtDNA) ovat pääosin lännestä (Iberian refugista) ja esi-isien (Y-DNA-tutkimus) enemmistö idästä (Siperiasta). Geneetikkojen mukaan Lapin asukkaiden erkaantuminen muista eurooppalaisista olisi tapahtunut vähemmän kuin 10 000 vuotta sitten, sopien sekin hyvin U-kirjan kuvauksiin valkoisten rotujen synnystä. 

Antropologia            Etusivu